Tuuli ulvoi vanhojen puiden ympärillä. Koivut haavat ja tammet heittelehtivät puolelta toiselle, niiden lahonneet varret natisivat katkeamispisteessä. Myrsky keinutti puita oman mielensä mukaan, ikiaikaiset hongat olivat sille vain leikkikaluja. Salamat loivat välähdyksinä valoa. Luonnonvoimat, ulvova tuuli, jyrisevät salamat ja piiskaava sade, kisailivat vanhan metsäparan kustannuksella.

   Syysmyrskyllä ei tietenkään kannata mennä ulos, mutta jos myrsky sattuu yllättämään kotimatkalla ja vanha metsä tarjoaa suojaa siltä, saatat eksyä syvemmällekin metsään. Jos kuljet oikein pitkälle metsään, löydät sen sydämestä niin vanhan ja paksun tammen, että vaikka kolme miestä asettuisi sen juurelle ja levittäisi kätensä, eivä he silti saisi otetta toisistaan. Kun tuon puun juurella kohotat kasvosi ylös ja katsot tarkkaan, saatat nähdä parin pieniä ja likaisia jalkapohjia. Ne jalkapohjat suurimman ja vanhimman tammen latvassa on ainut asia, jonka voit nähdä puun latvassa istuvasta olennosta, ellet kiipeä itse katsomaan.

   Ikivanhan tammen latvassa istuu aina myrskysäällä pieni tyttö. Kyläläiset nimittävät tyttöä Rääsy-Ronjaksi, sillä tyttö on isätön ja äiditön. Rääsy-Ronja ei käy koulua, sillä kukaan ei tarkalleen tiedä, miten vanha Rääsy-Ronja on, joten kun häntä on joskus käsketty kouluun, on Ronja vastannut vain iloisesti ”olen kuusi!” tai ”koittakaapas ottaa kiinni!” ja sitten Ronja on kipittänyt vauhdilla vanhaan metsään tai lähimaatalon hillokellariin. Eikä kukaan koskaan lähde Ronjan perän, sillä Ronja on nauravainen ja lämmin tyttö, eikä kellään kylässä ole sydäntä pakottaa Ronjaa yhtään mihinkään.

   Jos satut eksymään pimeänä myrskyisenä päivänä metsään ja löydät pienen tytön puusta, saatat pelästyä. Ehkä huudat tytölle jotain, kuten ”mitä sinä siellä teet?” tai ”tule alas lapsirakas!” ja silloin Ronjan kasvot ilmesyvät hänen jalkapohjiensa väliin ja pähkinänruskeat silmät katselevat sinua uteliaasti. Silloin Ronjan suu syttyy nauruun ja silmät alkavat tuikkia. Hän hyppii alas puusta kuin orava ja tarraa sinuun tiukasti kiinni ja kuiskaa ”äiti” tai ”isä”. Sitten sinä hellyt niin, että sydämesi tuntuu vuotavan rinnastasi ulos ja nappaat Ronjan syliisi, sillä tiedät, ettei tuolla surkealla ja litimärällä lapsella ole oikeaa äitiä tai isää ollenkaan. Yhdessä te kuljette, sylikkäin tai käsikkäin, läpi metsän kotiisi ja sinä annat Ronjalle ruokaa, keität oikein makeaa ja lämmintä kaakaota, kylvetät tytön, harjaat hänen hiuksensa ja annat hänelle lämpimän sängyn. Yön aikana päätät, että Ronja saa jäädä sinun tytöksesi ja kun riennät aamun tullen kertomaan hänelle ilouutista, huomaatkin , että sänky on tyhjä. Ronja on kadonnut yön aikana, ainut muisto hänestä on kellastunut tammenlehti tyynyllä. Etkä sinä löydä enää Ronjaa vaikka kuinka hakisit.

   Mutta jonain päivänä, vuosien päästä, kun olet jo melkein unohtanut myrskyisät illat ja tammenlehdet, kävelet ajatuksissasi, miettien ostoksia tai naapureiden lehmiä, kylällä, hyppää jonkun talon kulman takaa eteesi pieni ja likainen tyttö, jolla on hiukset takussa ja pähkinänruskeat silmät. Silloin tyttö tarraa sinuun lujasti ja kuiskaa ”äiti” tai ”isä”.